Kuka uskoo markkinointia?

Mehän markkinoinnissa ja viestinnässä haluamme saada jokaisesta kanavasta, oli kyse sosiaalisesta mediasta tai muusta digitaalisesta mainonnasta, maksimaalisen hyödyn irti. Haluamme tavoittaa kohderyhmämme ja kertoa meistä ja siitä, mitä teemme. Mutta sehän on yksi osa työtämme, mikä tekee siitä aina vähemmän uskottavaa. Kuitenkin jokainen, joka meillä Elisa Appelsiinissa on töissä, uskoo siihen mitä teemme ja haluaa saada tekemistämme ja viestiämme eteenpäin. Silti meidän oli vaikea kannustaa muita jakamaan viestejämme sosiaalisessa mediassa omille verkostoilleen ja siten tuntui turhauttavalta, kun viestimme ei saanut sitä huomiota, minkä se olisi ansainnut.

Pitkään pohdimme tätä ongelmaa ja etsimme siihen ratkaisua. Meille it-talona on luontevaa hyödyntää erilaisia sovelluksia apunamme, ja tietysti ajattelimme, että tähänkin täytyy löytyä joku työkalu. Kuulimme sitten Smarpsharesta ja pian se olikin meillä jo käytössä. Ketterästi vain heti kokeilemaan ja testaamaan, kuten toimintaamme kuuluu.

Smarpshare on työkalu, jonka kautta henkilöstömme voi jakaa sisältöjä omiin sosiaalisen median kanaviinsa, esimerkiksi LinkedIniin tai Facebookiin. Me markkinoinnissa luomme sisällön ja viestin valmiiksi jaettavaksi, joten vain napin painalluksella voi työntekijämme jakaa viestimme Smarpsharen kautta omalle verkostolleen. Mutta joku porkkanahan tässä pitää olla mukana, niinpä Smarpsharessa kerätään jokaisesta viestin jaosta tai kollegan mukaan kutsumisesta pisteitä. Tietyllä pistemäärällä voi sitten lunastaa palkintoja ja aloittaa pisteiden keräämisen alusta. Kuulostaa hauskalta, eikö?

Meillä Elisa Appelsiinissa on Smarpshare ollut käytössä jo jonkun aikaa ja tulokset ovat olleet erittäin hyviä. Tällä hetkellä meillä on jo yhteensä melkein 1500 yksittäistä sisällön jakoa, jotka ovat tavoittaneet 320 000 ihmistä. Ei huonoja lukuja!

Nyt on vielä loppuvuoden spurtin aika, katsotaan millaisiin lukuihin vielä päästään.


Jaa tämä artikkeli:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Google+:ssa Jaa Pintrestissä Jaa LinkedIn:issä
Julkaistu kohteessa Palvelut, Trendit ja innovaatiot, Yleinen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>