Elisa Pilvi kumppaniesittely: Venuu

Aina oikea tila tapahtumalle

Asiakastilaisuus, pikkujoulut tai kokous järjestettävänä ja sopiva paikka taas haussa? Elisa Pilvestä löytyvä Venuu.fi-palvelu helpottaa tilojen löytymistä ja säästää tapahtumajärjestäjän aikaa ja vaivaa.

 

Venuu yhdistää tilan tarvitsijan ja tilan vuokraajan

Venuu.fi on tapahtumatilojen hakupalvelu, josta tapahtuman järjestäjä löytää helposti tilat tapahtumalleen. Palvelu on tilojen etsijälle maksuton.

– Idea palvelulle syntyi muutama vuosi sitten ihan omakohtaisesta kokemuksesta. Järjestimme Aalto-yliopistossa kaikenlaisia bileitä, ja hyvien tilojen löytäminen oli aina yhtä hankalaa. Netistä löytyi korkeintaan joitain epämääräisiä listauksia. Päätimme kaverini Jerome Saarisen kanssa tehdä asialle jotain, kertaa Venuu Oy:n toimitusjohtaja Jasu Koponen palvelun syntyhistoriaa.

Venuun tärkein asiakasryhmä on yritykset, mutta palvelusta löytyy yhtä lailla sopivat tilat myös yksityishenkilöiden tarpeisiin. Monet häät, syntymäpäivät ja polttarit ovat saaneet loistavat puitteet Venuun kautta.

– Tärkeintä etsijälle on, että hän saa tilasta tarpeeksi tietoa ja että siitä on monipuoliset ja laadukkaat kuvat. Kattavan informaation ja monipuolisten hakuominaisuuksien ansiosta tilojen etsijän ei tarvitse kahlata läpi kaikkia mahdollisia tiloja saati juosta ympäri kaupunkia niitä tutkimassa.

 

Tarjolla myös erikoisuuksia

Tapahtuman järjestäjää kiinnostaa aina luonnollisesti tilan kapasiteetti, millaista esitystekniikkaa tilasta löytyy, millaiset tarjoilut tilaan on mahdollista saada tai voiko tarjoilun järjestää nimenomaan itse. Venuu.fi-palvelusta näkee lisäksi yhdellä silmäyksellä kartalta, missä sopivat tapahtumapaikat sijaitsevat.

– Vahvuutemme on myös se, että mukana on paljon upeita ja jännittäviä tiloja, joita olisi vaikea mitenkään muuten löytää. Jos haluaa jotain erityistä, niin Venuusta löytyy tiloja ateljeista öljysiiloihin. Tiimipäivä vartioveneellä tai lanseeraustilaisuus isossa tehdashallissa jäävät varmasti mieleen, Koponen hehkuttaa.

Venuussa on helppo vertailla erilaisia tiloja ja käyttäjäarvostelujen avulla tilojen etsijä pääsee hyödyntämään muiden käyttäjien kokemuksia tiloista. Kun sopiva tila on löytynyt, tilan tarvitsija voi lähettää palvelun kautta tarjouspyynnön helposti suoraan vuokraajalle.

Venuu panostaa markkinointiin ja hakukonenäkyvyyteen, joten tilojen tarjoaja löytää Venuun kautta tehokkaasti uusia asiakkaita. Tilan tarjoaja saa relevantteja tarjouspyyntöjä, kun asiakkaalla on valmiiksi kattavat tiedot tilasta.

 

Tapahtumien Amazon

– Tavoitteenamme on kehittää Venuusta ”tapahtumien Amazon”, paikka josta järjestäjä saa kaiken tarvitsemansa cateringia ja esiintyjiä myöten. Tuomme kaiken tapahtumien järjestämiseen liittyvä tiedon ja osaamisen yhteen palveluun, Koponen kertoo.

Yritykset järjestävät tilaisuuksia usein samoissa paikoissa ja tapahtumien järjestämiseen osallistuu useita henkilöitä. Tulevaisuudessa yritysasiakkaat voivat käyttää Venuuta myös yrityksen sisäisenä tapahtumatyökaluna ja tietopankkina.

– Suomen hyvien kokemuksien perusteella suuntaamme vahvasti myös maailmalle. Ulkomaillakin halutaan löytää tilat helposti ja nopeasti.

 

Tutustu Elisa Pilvi -sovelluskauppaan tarkemmin sivulla https://pilvi.elisa.fi/ Venuun tapahtumatilojen hakupalvelu tukee Elisa Pilven nykyistä pilvisovellustarjoomaa. Palvelu on maksuton.

Jaa tämä artikkeli:

Jaa Facebookissa Jaa Twitterissä Jaa Google+:ssa Jaa Pintrestissä Jaa LinkedIn:issä
Julkaistu kohteessa Ihmiset, Pilvipalvelut, Työn tuottavuus, Yleinen Merkitty: , , ,

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Time limit is exhausted. Please reload CAPTCHA.

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>